Luottamus Jumalaan syntyy mielestäni samalla tavalla kuin luottamus muihinkin asioihin tai ihmisiin. Otetaan riski luottaa ja sitten katsotaan onko asia tai ihminen luotettava teoissa ja totuudessa. Joko joudumme pettymään tai sitten monta kertaa kokeilemalla, todetaan, että joku tai jokin on luotettava. Meidän pitäisi voida luottaa esim vanhempiimme, seurakuntaan, koulujen opettajiin, poliitikkoihin... Mutta aina ei ole niin ja joskus luotettavaksi koetut ihmiset saattavat kuitenkin pettää. Ja kun ihminen pettää, tulee hän ryminällä alas paikoiltaan.
Luottamus Jumalaan opitaan myös yrittämisen ja erehdyksen kautta. Päätän uskoa jonkin Raamatun neuvon tai opetuksen tai lupauksen ja käytännössä uskoa Jumalan vastaavan rukouksiini oikeasti, konkreettisesti. Ja jos saan oikeasti, konkreettisesti Jumalan vastauksia elämäni kysymyksiin, opin, luottamaan Jumalaan.
Mutta Jumala oppii myöskin meistä. Jos Jumala oppi meistä, ettemme osoita rakkautta vain sanoin ja kielin, vaan teoin ja totuudessa, jumalasuhteemme on kunnossa. Voimme Jumalan edessä rauhoittaa sydämemme. Jos sydämemme sitten syyttää meitä rakkaudettomuudesta, Jumala on suurempi kuin sydämemme ja tietää kaiken. Senkin oppii, että Jumala on armollinen Jumala, joka antaa Jeesuksen ristin sovitustyön tähden synnit anteeksi ja saamme jatkaa matkaa uudestaan puhtaalta pöydältä. Me ihmiset olemme synnin turmelemia. Mutta missä synti on suureksi tullut, on armo ylenpalttinen. Kun katuu syntejään ja saa synnit anteeksi monta kertaa, oppii, että omatunto oikeasti vihmotaan Jeesuksen verellä puhtaaksi esimerkiksi ehtoollisen kautta.
Raamattu opettaa myöskin, ettei pidä rakentaa korkeaa tornia elämässään jos perustus ei ole vahva. Esim opiskelu hyvään ammattiin ja töihin meneminen tai perheen perustaminen vaatii ihmiseltä paljon. Pitää laskea kustannukset, että kykeneekö näihin asioihin, vai eikö.
Ja vielä koetuksissakin ihmisen tulisi osoittautua luotettavaksi. Kun on oppinut luottamaan Jumalaan, odottaa Jumala luottamusta myös meiltä vaikeuksien keskellä, kun meitä koetellaan. Ja koetuksen jälkeen luottamus taas kasvaa Jumalan ja ihmisen välillä. Kun meille on syntynyt läheinen suhde Jumalan kanssa, niin Raamattu lupaa, että mitä tahansa anomme, sen me Häneltä saamme, koska vapaaehtoisesti pidämme Hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on Hänen mielensä mukaista.
Tämä on Hänen, Jeesuksen käsky: meidän tulee uskoa Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen nimeen, ja rakastaa toisiamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut. Mitä se rakkaus sitten tarkoittaa? Tee toisille sitä, mitä haluaisit itsellesi tehtävän ja älä tee sitä, mitä et toivoisi itsellesi tehtävän. Kuka on lähimmäiseni? Muistele laupiasta samarialaista. Luuk 10: 25-37. Ja yleisenä ohjeena 10 käskyä 2 Moos 20: 1-17 on hyvän ja onnellisen elämän ohjeita, joiden takana on rakkaus. Jeesus sanoi, että ettei laista katoa pieninkään piirto --rakkauden piirto. Joka pitää Hänen käskynsä, pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä.
Siitä me tiedämme Hänen pysyvän meissä, siitä Hengestä, jonka Hän on meille antanut. Pyhä Henki taas on rakkauden ja rauhan Henki, joka opettaa meille kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan ja tyytyväisyys yhdessä jumalisuuden kanssa on onnea.
"Senkin oppii, että Jumala on armollinen Jumala, joka antaa Jeesuksen ristin sovitustyön tähden synnit anteeksi"
VastaaPoistaEn ymmärrä. Mitään.
Kyllä minä Jumaluskon ymmärrän, tosin Raamattu ei ole ainoa ihmisen kirjoittama kirja, missä on jumaluutta. Ja tuon luottamus jutunkin, sillä minä olen saanut kokea, että jokin voima (olkoon sitten vaikka pyhä henki) elämää ohjaa. Mutta en näe mitään järkeä siinä höpinässä, että Jeesuksen kuolemisella ristillä on jotain tekemistä syntieni kanssa. En ollut elänyt silloin vielä. Jeesus ei voinut tietää synneistäni. Ja eikö sellainen synnin käsite ole melko laimea, jos se annetaan aina anteeksi?
Jos minä teen nyt syntiä: kirjoitan Jeesustelua vastaan ikävällä tavalla sinun blogiisi, niin mitä hemmetin (oho - kiroilinkin vielä!) tekemistä sillä on sen kanssa, että jotkut murhasivat aikoinaan yli 2015 vuotta sitten jonkun aikansa (ja yhä edelleen) julkkiksen? En tajua, en tajua mitään. Jeesus kuoli ristillä sen takia, että juutalaiset ristiinnaulitsivat hänet. Ei minun synneillä vuodesta 1963 lähtien ole mitään tekemistä asian kanssa. En siis usko ainakaan kristinuskoon. Eikö se ole synneistä pahinta, sillä siitä rangaistaan helvetillä? Sillä eikö sanota, että vain usko pelastaa? Annetaanko sekin synti silti anteeksi? Ei, sillä silloinhan kukaan ei joutuisi helvettiin. No, en minä usko kuoleman jälkeiseen elämäänkään muuta kuin siten, että tekemisemme vaikuttavat vielä kuolemamme jälkeen.
Jos epäuskoni on syntiä, niin silloin asioiden miettiminen, pohtiminen ja kyseenalaistaminen on syntiä, mistä tuomitaan ikuisella kiirastulella? Koska vain uskovat pelastuvat. Siis hallelujaa: asioiden pohtiminen, kyseenalaistaminen ja yritys saada niihin järjen häivää eli etsiä totuutta ja loogisuutta on syntiä?! Hallelujaa tai mielumminkin Halle hiljaa!