Jeesus söi usein syntisten ystäviensä kanssa. Yhdessä syöminen on ystäväsuhteen hoitamista. Jeesus valitsi kristittyjen yhteyden hoitamisen asettamalla ehtoollisen. Ehtoollisella nautitaan leivästä, joka on osallisuus Kristuksen ruumiiseen ja viinistä, jonka kautta me saamme syntimme anteeksi.
He pysyivät apostolien opetuksessa, keskinäisessä yhteydessä, leivän murtamisessa ja rukouksissa...Joka päivä he tulivat yksimielisesti koolle temppelialueelle, ja he mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemullisin ja vilpittömin sydämin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka pelastuivat.
Hyväksykää uskossaan heikko joukkoonne rupeamatta väittelemään mielipiteistä. Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia. Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö. Joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on hyväksynyt hänetkin omakseen...Joka syö, syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa. Joka ei syö, on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa. Room 14:1-6
Vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä. Sinähän tiedät, että ne synnyttävät riitoja. Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikille, kyetä opettamaan ja kärsimään vääryyttä. Hänen tulee lempeästi ojentaa vastustelevia. 2 Tim 2:24,25
Toinen syö ja juhlii ruokaa syömällä Jumalan kunniaksi, mutta toinen paastoaa Jumalan kunniaksi.
Menkää ja syökää rasvaisia ruokia ja juokaa makeita juomia. Lähettäkää maistiaisia niillekin, joilla ei ole mitään valmistettuna. Tämä päivä on pyhitetty meidän Herrallemme. Älkää siis olko murheissanne, sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne. Neh 8:10
Eikö tämä ole paasto, jonka minä hyväksyn: että avaatte vääryyden kahleet, irrotatte ikeen nuorat, päästätte pahoinpidellyt vapaiksi ja särjette kaikki ikeet? Eikö tämä ole oikea paasto, että taitat leivästäsi nälkäiselle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi ja että nähdessäsi alastoman vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi? Silloin sinulle koittaa valkeus kuin aamurusko ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen. Vanhurskautesi käy edelläsi, ja Herran kunnia seuraa suojanasi. Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat apua, ja hän sanoo: "Tässä olen." Jos poistat keskuudestasi ikeen, sormella osoittelun ja väärät puheet, jos avaat sydämesi nälkäiselle ja ravitset kylläiseksi hätää kärsivän, sinulle koittaa pimeässä valo, ja pilkkopimeä on sinulle kuin keskipäivä. Herra on alati ohjaava sinua. Hän ravitsee sinun sielusi kuivassa autiomaassa, hän vahvistaa sinun luusi. Sinä olet kuin runsaasti kasteltu puutarha, kuin lähteensilmä, jonka vesi ei ehdy. Jes 58:6-11
Mulla viimeiset kymmenen vuotta on ollut eheytymistä ja parantumista.
Älkäämme sen tähden enää tuomitko toisianne. Päättäkää pikemminkin olla panematta veljenne eteen loukkauksen aihetta tai viettelystä. Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole sinänsä epäpyhää. Ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, se on epäpyhää. Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruuastasi, sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka puolesta Kristus on kuollut. Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi, sillä Jumalan valtakunta ei ole syömistä ja juomista vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Joka tällä tavoin palvelee Kristusta, on Jumalalle mieluinen ja kelpaa myös ihmisille. Tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme. Älä ruuan vuoksi turmele Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta ihmiselle on pahaksi, jos hän syömisellään loukkaa omaatuntoaan. On hyvä olla syömättä lihaa ja juomatta viiniä ja välttää muutakin, mistä veljesi loukkaantuu. Pidä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä havaitsee oikeaksi. Mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta. Kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä. Room 14:13-23
Nämä syömisasiat ovat omantunnon kysymyksiä, joista jokainen saa päättää itse.
Kesareassa oli mies nimeltään Kornelius, sadanpäällikkö niin sanotussa italialaisessa joukko-osastossa. Hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä kuten koko hänen perhekuntansakin. Hän antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa. Päivän yhdeksännen tunnin vaiheilla hän näki näyssä selvästi Jumalan enkelin, joka tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle:"Kornelius!" Kornelius tuijotti enkeliä ja kysyi pelästyneenä: "Mitä nyt, herra?" Enkeli sanoi hänelle: "Sinun rukouksesi ja almusi ovat nousseet Jumalan eteen, ja hän muistaa ne. Lähetä nyt miehiä Joppeen noutamaan Simon, jota kutsutaan myös Pietariksi. Hän majailee nahkuri Simonin luona, jonka talo on meren rannalla." Kun enkeli, joka oli puhunut Korneliukselle, oli mennyt pois, tämä kutsui luokseen kaksi palvelijaansa ja hurskaan sotilaan läheisimpien alaistensa joukosta. Hän kertoi heille kaiken ja lähetti heidät Joppeen. Seuraavana päivänä, kun he olivat matkalla ja lähestyivät kaupunkia, Pietari nousi kuudennen tunnin vaiheilla katolle rukoilemaan. Hänen tuli nälkä, ja hän halusi ruokaa, mutta sitä valmistettaessa hän joutui hurmoksiin. Hän näki taivaan avoinna ja astian, joka laskeutui alas. Se oli kuin suuri liinavaate, joka neljästä kulmastaan sidottuna laskettiin maahan. Siinä oli kaikenlaisia maan nelijalkaisia ja matelijoita ja taivaan lintuja. Samassa kuului ääni, joka sanoi hänelle: "Nouse, Pietari, teurasta ja syö!" Pietari vastasi: "En suinkaan, Herra! En ole koskaan syönyt mitään epäpuhdasta enkä saastaista." Ääni puhui hänelle toisen kerran: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi." Tämä tapahtui kolmesti. Heti sen jälkeen astia nostettiin taivaaseen. Apt 10: 1-16
Mikään ruoka ei ole enää epäpuhdasta, eikä saastaista. Meidän ei tarvitse noudattaa juutalaisten puhtaussääntöjä enää. Ruoasta ja avioelämästä saa nauttia.
Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja seuraavat eksyttäviä henkiä ja riivaajien oppeja tekopyhien valehtelijoiden vaikutuksesta, joiden omatunto on merkitty poltinraudalla. Nämä kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, jotka Jumala on luonut sitä varten, että ne, jotka uskovat ja ovat oppineet tuntemaan totuuden, nauttisivat niitä kiittäen. Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hylättävää, kun se otetaan kiittäen vastaan ja pyhitetään Jumalan sanalla rukouksella. 1 Tim 4:1-5
Tottakai Jumala tietää, että kasvisruoka ja viinin sijasta veden juonti on terveellistä. Ja olkoon vaikka arkipäivänä sellaista ruokaa ja juomaa.
Kuningas käski ylimmän hoviherransa Aspenasin tuoda israelilaisia poikia, jotka kuuluivat kuninkaaliseen sukuun tai ylimysperheisiin, nuorukaisia, joissa ei ollut mitään vammaa. Heidän tuli olla näöltään kauniita ja kykeneviä käsittämään kaikenlaista viisautta, älykkäitä ja nopeita oppimaan, niin että he kykenisivät palvelemaan kuninkaan hovissa. Aspenaan oli opetettava heille kaldealaisten kirjoitusta ja kieltä. Kuningas määräsi heille jokapäiväiset annokset ruokaa kuninkaan pöydästä sekä viiniä, jota hän itse joi. Heitä oli kasvatettava kolme vuotta, ja niiden kuluttua heidän piti tulla kuninkaan eteen. Heidän joukossaan olivat Juudan heimosta Daniel, Hananja, Miisael ja Asarja. Hoviherrojen päällikkö antoi heille uudet nimet. Danielille hän antoi nimen Beeltesassar, Hananjalle Sadrak, Miisaelille Meesak ja Asarjalle Abed-Nego. Mutta Daniel päätti lujasti olla saastuttamatta itseään. Jumala salli Danielin päästä hoviherrojen päällikön armoihin ja suosioon. Hoviherrojen päällikkö sanoi kuitenkin Danielille: "Minä pelkään, että jos herrani, kuningas, joka on määrännyt teidän ruokanne ja juomanne, huomaa teidän kasvonne kalpeammiksi kuin muiden ikäistenne nuorukaisten, te saatatte minut syylliseksi kuninkaan edessä." Silloin Daniel sanoi valvojalle, jonka hoviherrojen päällikkö oli määrännyt Danielille, Hananjalle, Miisaelille ja Asarjalle:" Koettele palvelijoitasi kymmenen päivää. Annettakoon meille vaan kasvisruokaa syötäväksi ja vettä juotavaksi. Katsotaan sitten sinun läsnäollessasi, miltä me näytämme ja miltä näyttävät ne nuorukaiset, jotka syövät kuninkaan pöydän ruokaa. Tee sitten palvelijoillesi sen mukaan, miltä sinusta silloin näyttää." Hän kuuli heitä tässä asiassa ja pani heidät koetteelle kymmeneksi päiväksi. Kymmenen päivän kuluttua heidän havaittiin olevan kauniimpia ja terveemmän näköisiä, kuin yksikään niistä nuorukaisista, jotka olivat syöneet kuninkaan pöydän ruokaa. Niinpä valvoja ei enää antanut heille kuninkaan pöydän ruokaa eikä viiniä juotavaksi, vaan ainoastaan kasvisruokaa. Dan 1:3-16
Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niin kuin tyhmät vaan niin kuin viisaat. Käyttäkää aikanne oikein, sillä nämä päivät ovat pahoja. Sen tähden älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto. Älkää juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä, puhuen toisillenne psalmein, kiitosvirsin ja hengellisin lauluin. Laulakaa ja soittakaa sydämestänne Herralle kiittäen aina kaikesta Jumalaa ja Isää Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Ja olkaa toisillenne alamaisia Kristuksen pelossa. Ef 5:15-21