Kun Augustus antaa käskyn on parasta totella. Kun Jumala antoi käskyt (10 käskyä 2 Moos 20:1-17), olisi niitäkin pitänyt totella. Miksi? "Tehkää minun lakieni mukaan, noudattakaa minun säädöksiäni ja vaeltakaa niiden mukaan. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. Noudattakaa minun lakejani ja säädöksiäni. Ihminen, joka niitä noudattaa, elää niistä. Minä olen Herra." 3 Moos 18:4,5
"Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kviriniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaaan kaupunkiinsa. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, Beetlehemiin, koska hän oli Daavidin huonetta ja sukua, verollepanoa varten kihlattunsa, Marian, kanssa, joka oli raskaana." Luuk 2:2-5
Joosef, joka oli jo tehnyt uskon teon tai sanoisinko, miehen teon, kihlatessaan neitsyt Marian. Enkeli oli ilmestynyt Marialle ja sanonut: "Pyhä Henkki tulee päällesi, ja korkeimman voima varjoaa sinut. Siksi myös sitä Pyhää, joka syntyy, kutsutaan Jumalan Pojaksi. Meidät kristityt on liitetty Kristuksen ruumiiseen Jeesuksen ristin sovitustyön ja Pyhän Hengen kautta. Me olemme Jeesuksen "huonetta ja sukua"
Joosef teki toisen uskon teon lähtiessään liikkeelle Beetlehamin matkalle. Se, että joka päivä lähdemme omalle seikkailumatkallemme uuteen päivään, että pukeudumme hengelliseen sota-asuun (Ef 6:10-20) lukemalla Raamattua ja rukoilemalla joka aamu on uskon teko. "Sitten Jeesus kutsui luokseen väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo kulkea minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, pelastaa sen."Mark 8:34,35

Sitten tulee Sanan syntymisen aika, jolloin Sana tulee lihaksi eli usko Jeesukseen syntyy. "Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kostuttavat maan, tekevät sen hedelmälliseksi ja versovaksi, niin että se antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin käy myös sanani, joka minun suustani lähtee: ei se palaa luokseni tyhjin toimin vaan toteuttaa sen, mitä minä haluan, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.
"..ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majatalossa." Luuk 2:7 "Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan luona. Kaikki on syntynyt hänen kauttaan. Ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys ole saanut sitä valtaansa...Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma oli hänen kauttaan syntynyt, mutta maailma ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maahansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä. He eivät ole syntyneet verestä, eivät lihan tahdosta eivätkä miehen tahdosta vaan Jumalasta. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainutsyntyisellä Pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. Joh 1:14
"Mikä on alusta asti ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. Elämä ilmestyi, me olemme nähneet sen, ja siitä me todistamme. Me julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän luona ja ilmestyi meille. Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me julistamme myös teille, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme. Meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kanssa. 1 Joh 1:1-3.
Rauhallista Jeesuksen syntymäjuhlaa!